torstai 3. marraskuuta 2011

Toimiiko myös käytännössä?

Tiistaina saatiin parannellut luonnossuunnitelmat ja kyllä me tänään ilmoitettiin, että hyvää työtä oli tehnyt Juha Koivusalo, arkkitehti. Pari ihan pientä juttua oli muutettavana enää. Wc:t olivat enää mietinnän kohteena, mutta Juha sai vakuuttuneeksi, että ne ovat ihan ok. Nyt odotellaan taas pari viikkoa, seuraavaksi saadaan julkisivut ja 3D-mallinnus. Josko sitten alettais olla lähellä rakennusluvan hakemista. Tuli muuten hassu tunne, kun jäi miettimään että nyt olisi sitten pohjapiirrustukset aika lailla valmiit. Ensin tyytyväisyys ja sitten iskikin PELKO. Onkohan ne nyt sittenkään valmiit? Jos siinä olikin vielä jotain epäkohtia mitä ei oo huomattu? Onkohan ne kaikki tilat nyt sellaiset mitä suunniteltiin? Toimivatko käytännössä?

Ei taida meidän suunnitelmat toteutua, kun ajatuksena oli vielä ennen routaa tehdä tie ja ehkä vetää jo kunnallistekniikkaa tai raivata jo tonttia kevättä varten. Noh, se nyt riippuu koska se talvi saapuu ja kuinka kauan rakennuslupien saamisessa menee, kunhan siihen asti päästää. Meillä kun ei kuoppaakaan kaiveta eikä oksaakaan katkaista, ennenkuin on rakennuslupa handussa. :)
Joka tapauksessa keväällä sitten viimeistään päästään työhön. Toki puusto ainakin raivataan jo talven aikana. Huoh, haluaisi päästä jo rakentamaan! :)

2 kommenttia:

  1. Kyllä se on kuule, Catherine, juuri niin että se pelko tulee ihan kuin "kaupan päälle"! :) Se vain jotenkin kuuluu asiaan. Tuo talon osto ja päättäminen siitä LOPULLISESTI on niin suuri juttu kaikinpuolin! Mutta uskon että hyvän suunnitelman olette laatineet ja siitä vain etiäpäin! :)

    Rakennusluvassa saatte varautua odotukseen, joten taitaa automaattisesti mennä keväälle jos sitä jäätte odottamaan... meillä tuli noin 6:ssa viikossa joka oli todella nopea verraten moniin muihin. Me tehtiin raivaukset, tie ja tasattiin talon paikka ja jotain muuta pientä ennen luvan saantia, mutta se ihan kysyttiin voiko niin tehdä. Noihin ei ollut mitään estettä. Ainut oli että betonikuormaa ei voi tuoda ennen luvan saantia. :)

    Tsemppiä kaikkeen ja halaukset viikkoon!

    VastaaPoista
  2. Näinhän se varmasti on kaikilla, että se varmistus suunnitelmien toimivuudesta tulee kunnolla vasta talon ollessa valmis. :) Onneksi ei kuitenkaa tarvitse yksin näitä päätöksiä olla tekemässä ja myös arkkitehti on hyvä.

    Isäntä ei haluaisi kajota maahan ennenkuin rakennuslupa on kädessä, sillä tontti ei vielä ole meidän, se vasta lohkotaan ilmeisesti siinä yhteydessä kun lupa saadaan. Ei haluta tehdä turhaa työtä, jos jostakin syystä lupaa ei hellykkään. Tuo isäntä on aikas tarkka ja varovainen näissä asioissa.

    Halaukset ja tsempit sinne myös! :)

    VastaaPoista