keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Hiljaisuudesta huolimatta edistystä.

Hei taas ja pahoittelut piitkäksi venähtäneestä blogitauosta.
Nyt vain yksinkertaisesti arjen pyörittäminen ja rakentaminen on vienyt kaikki mehut. Välissä myös juhlittiin meidän nuoremman 3-vuotis synttäreitä.

Tuvalla edistytään hitaasti ja varmasti ja muuttokin häämöttää jo tosi lähellä. Ennen sitä on vielä portaat ja kaiteet tehtävä loppuun, sekä kaikkea pientä hienosäätöä sieltä sun täältä. Makuuhuoneet alkavat olla kaikki valmiina. Valaisin painikkeet taitaa olla ainoat puuttuvat.
Tässä kuvina jotain tapahtuneesta.

Keittiössä jo vetimetkin paikoillaan, huuvakin saadaan varmaan tällä viikolla paikoilleen, joten siellä alkaapi olla jo aikas valmista.



Ovet ovat paikoillaan ja suurin osa jo listoitettuna, kiitos isän avun tuossa listoitus puolella. :)

Ovi auki poitsun huoneeseen, toinen ovi yläkerran Wc.

Suurin osa lattialistoista, sekä pistorasioista on jo paikoillaan.
Vanhempien makuuhuone
Molemmat Wc:t ovat kalusteita vaille valmiit. Alakerran Wc oli meidän toinen tila, johon eksyi tapettia. Lattiassa jatkuu sama marmori kuin aulassa. Pesuhuoneessa sama tuo alaseinä laatoitus, mutta ruskeana.
Alakerran wc
 Maalausvehkeet vaihtaa paikkaa tasaiseen tahtiin. Jospa ne sais kohta varastoon.
Työhuone
Kodinhoitohuoneen kalusteet ja juuri asennettu allas. Erilaiset ovet, mutta sama taso kuin keittiössä. Khh on meillä siis Nixiltä, niinkuin keittiökin. Itse asiassa meille on tulossa Nixiltä myös yläkerran Wc:n, pesuhuoneen ja vaatehuoneen kalusteita tuossa parin viikon päästä.

Vastakkaiselle seinälle tulee seinän täydeltä täyskorkeita kaappeja. Ne eivät ole vielä kunnolla paikoillaan, koska yhdestä kaapista puuttuu oikean kokoiset jalat.
Kodinhoitohuone
 Spotteja katossa.
Kodinhoitohuone

7 kommenttia:

  1. Olenkin miettinyt mitä teille kuuluu. Oikein hyvältä ja valmiilta jo näyttää. Tsemppiä loppurutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yritetään rutistaa vielä vähän. Pian, pian täälläkin! :)

      Poista
  2. Koittakaahan jaksaa, ei enää kauaa! Näyttää hienolta! Lattialistakin on tyylin mukainen. Olen aina sanonut että tässä elämässä olen skandinaavisen minimalismin kannattaja, mutta seuraavassa elämässä haluan tuommoisen talon kuin teillä! =)

    VastaaPoista
  3. Jaksaa, kun pidetään tavoite mielessä. Ihanaa, kun pääsee nauttimaan taas perheen yhteisestä ajasta kaiken tämän jälkeen. :) <3

    VastaaPoista
  4. IHANALTA NÄYTTÄÄ!!! MAHTAVUUTTA!!!! hienosti ootte selvinneet rupeamasta ja kyllä se ilo omasta kodista moninkertaistuu kun on itse kaiken tehnyt ja suunnitellut. <3

    VastaaPoista
  5. IHANAAAAA!!! MAHTAVUUTTA!!! Hyvältä näyttää ja kaikki on niin ihanan näköistä! Kyllä tämä rupeama palkitaan siinä vaiheessa kun viimeinenkin naula on lyöty ja saa laittaa päänsä tyynyyn ensimmäistä kertaa uudessa kodissa. Hienosti olette selvinneet urakasta ja loppumetrit enää odottaa. Iloa viimeiselle suoralle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä välillä meinaa uskoa, että ollaan näin pitkällä. Ihanaa, että alkaa olla jo niin valmista, muutamia juttuja vielä tekemättä. On varmaan aika voittaja fiilis, kun kamat on raijattu ja saa ekan yön uudessa kodissa nukkua. <3

      Poista