Tänään tuli Kannustalon tarjous ja taisi kyllä hinnoitella sillä itsensä pihalle. Toki eihän me olla Jämerältä kunnon tarjousta saatukaan, mutta kuitenkin saman tyyppisen/kokoisen talon hinta mitä meille olisi tulossa. Katsotaan, jospa nyt yhdessä Jämerän ja arkkitehtisuunnittelija Juha Koivusalon kanssa suunnitellaan ensin pohjapiirrustus, otetaan Jämerältä tarjous ja jos ei miellytäkään, niin katsotaan sitten tilanne uudestaan. Mutta tosi ihanaa päästä suunnittelemaan pohjaa. Meillä aika pitkälle suunniteltu se itse, mutta tiettyihin kohtiin on mukava saada kunnon suunnittelijan panos, että saadaan pohja toimivaksi ja fiksuksi. Uskon että lopputuloksesta tulee hyvä! Ja siitähän se kaikki sitten vasta alkaa...
Ja toiseen asiaan. Huomenna ollaan menossa vuokra kämppää katsomaan. Tai siis katsomassahan on käyty, mutta nyt se on meille vuokralla tästä päivästä lähtien. Jospa vähän siivoilisi ja viedään samalla peräkärryllinen tavaraa mukana. Ja nyt toki pääsee tarkemmin tutkailemaan kaapit ja kaikki, että mitäs siellä olikaan ja paljonko kaappitilaa yms.
Nelihenkisen perheen kova työ on vihdoin palkittu ja uuteen kotiin päästiin muuttaamaan toukokuussa 2013. Nyt edessä pihan laittoa, sekä sisustamista. Hiljaa hyvä tulee!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuokra-asunto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuokra-asunto. Näytä kaikki tekstit
perjantai 23. syyskuuta 2011
tiistai 13. syyskuuta 2011
Pakkailun aloitusta
Niin siinä vain kävi että tuleva väliaikais kämppäkin löytyi viime
perjantai. Ja mikä onni, juuri sieltä mistä halusimme ja omakotitalo!!
(ja vielä isompi kuin nykyinen ;) Tänään on alkanut jo pikkuhiljaa
pakkailu. Jospa sitten voipi jotain heittää auton perään, kun menee
tulevaan kämppään, kunhan viikonpäästä ensin tehdään lopulliset kaupat
ja sen jälkeen allekirjoitetaan vuokrasopimus. Saamme varmaan heti
avaimet niin saa käydä rauhassa siivoilemassa sitten ennen muuttoa.
Hyvä fiilis, haikea fiilis, tyytyväinen, surullinen...Kaikkea vuorotellen... Tai yhtäaikaa... Toivottavasti tässä vielä pakkailun lomassa ja sen nähdessäni kun alkaa talo tyhjentyä, niin tottuisin ajatukseen eikä tuntuisi se täältä KODISTA lähtö niin pahalta. :/ Jokseenkin tuntuu, ettei sitä vieläkään käsitä vaikka tuleva kämppäkin jo on. Ehkä se tästä.
Hyvä fiilis, haikea fiilis, tyytyväinen, surullinen...Kaikkea vuorotellen... Tai yhtäaikaa... Toivottavasti tässä vielä pakkailun lomassa ja sen nähdessäni kun alkaa talo tyhjentyä, niin tottuisin ajatukseen eikä tuntuisi se täältä KODISTA lähtö niin pahalta. :/ Jokseenkin tuntuu, ettei sitä vieläkään käsitä vaikka tuleva kämppäkin jo on. Ehkä se tästä.
lauantai 3. syyskuuta 2011
Jännitys tiivistyi!
Loppuen lopuksi meillä oli tarjoajia neljä ja yksi (ja viimeinen) näistä
nousi meidän ehdottomaan alarajaan ja näin ollen tänään hyväksyimme ja
allekirjoitimme tarjouksen. Apua! Nyt alkaisi sitten väliaikaisasunnon
etsiminen. Juuri alkuviikosta oli juuri sopiva ja ainoa kämppä juuri
sopivalla paikalla, mutta eipä parin päivän päästä enää ollutkaan.
Harmi! Noh, toivottavasti löytyisi kuitenkin soppeli. Maanantaina alkaa
metsästys. Lokakuun puoleenväliin mennessä ois lähtö eli alkukuusta sais
olla jo kämppä et sais muuttaa. Noh, eiköhän se siitä. :) HUH HUH!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)