perjantai 24. helmikuuta 2012

Keittiö tarjoajista

Tässä jo paljon aikaisemmin on saatu tarjous jo Iskulta ja Peekoolta ja Petra on oottanu jo kauan ku joku menis kattoon. Petralla ei ikävä kyllä oikein ollut sellaista ovee, jonka nyt tiedämme haluavamme. Vielä tarjousta ootellaan paikalliselta puusepältä, jolta on kysytty myöhemmin.

Tänään vihdoin ja viimein saatiin myös kovasti odotettu Nixin tarjous, kolme viikkoo myöhässä, tiistaina saatiin jo eka keittiö luonnos, tänä iltana toinen ja ite hinnat. Toki plussaa edes se et saatiin ne s-postiin. Siinä kävi nyt vain niin hassusti että toinen luonnos oli juurikin sellainen mitä on ajateltu, mutta näyttikin tylsältä, kun vertasi ekana saatuun.

Oltiin ajateltu jo näkemiemme pohjalta, että meille tulis pelkkää pöytää oleva saareke samalla lailla, kuin pohjassakin on. Mutta voi hitsi, kun ihastuin nyt niin tuohon toiseen ratkaisuun, jossa ei olekaan saareketta, vaan leveämpi kohta, jonka keskellä liesi ja uuni. Mitäs muut mieltä, onko saareke hyvä?!
Meillä tulee ruokatila erikseen, joten olin ajatellut että saareke olisi kiva tila, johon esim. kerätä ruokapöydästä tavarat ja nostella keittiön puolelle paikoilleen. Tai niin kuin Iskussa sanottiin, että siinä on hyvä olla aamupalalla tai lapset voi tehdä sen äärellä esim. koulutehtäviä isompina.

Sarjassamme mielipiteitä, pyydettiin tarjouksia integroiduilla laitteilla ja ajattelin, että myös kylmälaitteet voisivat olla oven takan, koska se rauhoittaisi keittiön ilmettä. Peekoossa jyräs suoraan, ettei niin kannata laittaa, koska on kallista ja vähentää kylmälaitteiden sisätilojen kokoa. Hmm, eiköhän me olla oikeutettuja ite päättämään mitä halutaan... Noh, ei siinä mitää, Peekoon palvelu on ollut kaikkein nopeinta ja tosi hyvää.

Mitäs muut mieltä integroiduista kylmälaitteista? Onko turhaa?
 Jos totta puhutaan, niin nyt kun oon Nixin kuvassa ne sellasena nähnyt, niin luultavasti ne myös sellasina tulee, riippumatta toimittajasta. Oli just sitä mitä aattelinki.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Kevättä (ja jännitystä) jo rinnassa

Aivan kyllä kevättää, kun ulkona paistaa aurinko ja mittari näyttää +2,5 astetta. Tosin me vietetään tätä hienoa päivää sisällä, lapset kun sairastaa. Eilen katseltiin ulkona, kun kaivuri kaivoi tuossa aika lähellä. Isompi lapsista meinas jo kovaa että meidän taloa siellä rakennettiin. ;) Noh, kohta päästään oman tontin kaivuutakin katsomaan!

Viime viikolla on mies ahertanut sähkösuunnitelman kimpussa. Hän tekee alustavan suunnitelman, jonka sähkösuunnittelija viimmeistelee. Näin säästetään vähän rahaa. Tuo isäntähän on sähköinsinööri, joskaan ei sitä työkseen tee. Hänellä on kuitenkin lupa toteuttaa oman talomme sähkö asennukset. Myös lvi-suunnitelmaa hän on pyöritellyt sitä suunnittelijan tekemää odotellessa. Pitäisi nuo pian saada valmiiksi, koska rakennekuvia piirretään koko ajan. Tuntuu, että nuo vähätkin kaappitilat on typistymässä, kun tuonne ja tuosta pitäisi viedä putkia.

Miehen isä on kaivanut tontilta kantoja pois. Maaliskuun alussa tulee miehet kepittämään talon ja tallin paikan ja sen jälkeen saa alkaa maan kaivuu ja sorapatjan teko, jotta tontti olisi huhtikuussa valmiina. Pikasen laskutoimituksen mukaan enää 7 viikkoa, kun pystytysporukka saapuu ja tontilla alkaa tapahtua!!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Takorauta

Meillä tulee talon portaat Forten kautta tehtynä harkoista, mutta kaiteet halutaan takoraudasta. Takorautainen antaa oman tunnelmansa, eikä sulje näkyvyyttä alhaalta yläaulaan.

Kädensija tulisi kuitenkin puusta, ihan siksi
  että se tuntuu mukavemmalta ja lämpimämmältä käteen.

Päätettävä ois, tuleeko ihan yksinkertainen aika suora pinna,
vai jotain koukeroisempaa mukaan.

Fiilistelykuvia:
http://www.wroughtiron.com.vn/en/iron-art/news-art-iron-handicrafts-iron/designed-iron-stair-handrail.html

http://www.finnrustica.fi

http://kovkametallov.ru/kovka/finnish/
http://kovkametallov.ru/kovka/finnish/
http://www.wroughtironspindles.org/wrought_iron_railings.html

Kuva lainattu: http://www.slmetalworks.com

http://www.wroughtiron.com.vn/en/iron-art/news-art-iron-handicrafts-iron/designed-iron-stair-handrail.html

myös takaparvekkeelle tulee...

 


http://trendslidingdoors.com

lauantai 11. helmikuuta 2012

Mettäpuska raivattu

Tältä näytti meidän tontilla eilen, näytti tosi hyvältä
ja oli kiva katsella maisemia ja tonttia. 
Näki paljon selvemmin myös tontin muodon,
noh kuvasta se ei niin välity, mutta kuvan otto paikasta maa nousee
kolme metriä ylöspäin tuonne kohtaan, minne talo tulee.



Maisemaa

Talon julkisivu tulee suoraan kuvaus suuntaan.



perjantai 3. helmikuuta 2012

Kurasyöppö?

Meillä oli ajatus alunperin ajatuksena laittaa khh, eli siis meidän"eteisen" lattialle seinän viereen kurasyöppö. Tilan koko kuitenkin aiheutti sen että sille ei oikeastaan olisi seinän vierellä tilaa ja ajattelin, että onkohan siitä hyötyä oven edessä. Meille myös sanottiin, että todellisuudessa suurin osa ei sitä loppuen lopuksi ensimmäisen vuoden jälkeen käytä ja jos haluaa käyttää, niin sille pitäisi olla oma kunnollinen tila, jossa vois vesi räiskyä.
Meillähän tilaan tulee vedeneristys, lattiakaivo sekä allas joka tapauksessa, joten siihen ei vaikuta. Ja periaatteessa esim. pelkät sulamisvedet saa menemään sinne lattia kaivoon.




Kokemuksia pyydän, kiitos! Onko teille muille tulossa tai onko käytännön kokemusta?