lauantai 29. joulukuuta 2012

Hiljainen viikko

Joulu kiiruhti ohitse, mekin vietimme kolme päivää joululomaa. Edennytkin on pienin askelin, mutta tällä hetkellä meidän perhe toipuilee kotona vatsataudista. Tasoitetyöt eivät aivan ehtineet jouluksi, eikä varmaan vielä uudeksi vuodeksikaan, mutta ei se haittaa. Jälki on aikakin hyvää kun ei kiiruhdeta!

Viikko sitten pääsimme kuitenkin pohjamaalaamaan jo keittiön, olohuoneen ja tv-huoneen. Kuvissa siis vielä ilman pohjamaalia, josko sillä nyt ulkonäöllisesti suurtakaan eroa. Aulatila näyttää todella mahtavalta valkoisella tasoitepinnalla, mutta vaikea saada kunnon kuvaa sieltä nyt, kun telineet täyttää ison osan tilasta.

Keittiö



Kaari

Olohuone, minä ruokailutilassa


Pesuhuoneessa on kaikki laatat seinillä. Nyt odotetaan koska päästäisiin lattian kimppuun. Ennen  joulua tehdyssä kosteusmittauksessa pesuhuoneen lattia oli siinä rajoilla, toivotaan että alkuvuodesta päästäisiin jo sitä tekemään. Parempi kuitenkin, että on sitten varmasti tarpeeksi kuiva. Turhauttavan kauan siihen tuntuu menevän. Kohtuu kylmä kesä ja kostea syksy ei ainakaan auttaneet asiaa. Mutta näillä mennään.
Onhan tuota puuhaa toki. Mietin tuossa viikko sitten maalauspuuhissa, että jonkin aikaa saadaan huhkia ennenku kaikki seinäpinnat on maalissa. Aulatilan maalausta oikein suuresti odotellessa. ;)

Ihana ilma oli kuvattaessa. Harmi ettei mun taidot riitä välittämään sitä kuvan kautta.

2 kommenttia:

  1. Teillä alkaa jo näyttää kivan valmiilta. Koska teillä on suunnitelmissa päästä muuttamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan valmiilta näyttää ja niiin paljon on kuitenkin vielä tekemistä. Mutta kaikki mikä on tehty niin on aina askel eteenpäin.
      Pienenä mielenpohjan aatoksena muutolle on ollut maaliskuun loppu, toive kun on ollut että poitsun synttäreitä huhtikuussa vietettäisiin jo uudessa tuvassa. Pahoin pelkään, että toive ei toteudu. Mitään ressiä ei ole aikatauluista kuitenkaan haluttu ottaa ja siihen pyritään jatkossakin. Valmista tulee, vaikka se ei vielä maalis- tai huhtikuu olisikaan. :)

      Poista