Viime viikon perjantaina saatiin päätökseen nuo kauan odotetut sisätasoitetyöt. Tasoite työt meillä teki Lamminmäen Pauli /
Lamte Oy. Kokonaisuudessaan tasoite työt kestivät meillä aika tarkalleen kuukauden. Toki on huomioitava nuo pitkät pyhät mitä tuossa joulun aikana oli.
On se vaan niin suuri tuo muutos, minkä tuo tasoite seinäpintaan tuo. Ennemmin rakennustyömaalta näyttäneet tilat muuttuvat yhtä äkkiä huoneiksi.
Aulan kaarevat seinät sekä holvikaari oli varmaan ne haastavimmat tasoitetyön kohteet. Holvikaareen jouduttiin tekemään pienehköjä muutoksia, jotta kaariosan pohja saatiin elämättömäksi. Muutoksessa alunperin asennetulla vanerilla heitettiin vesilintua ja kaariosuus muurattiin Finfoamin ja uretaanin avulla. Nyt ei pitäisi halkeilla.
|
Aula alhaalta. Onnistunut holvikaari. |
Keittiön, olohuoneen ja TV-huoneen tasoitetyöt olivat valmiit ennen joulua. Niihin on jo keritty vetää pohjamaali. Lisäksi olemme tehneet pieniä koemaalauksia kaapistojen taaksen oikean värin löytääksemme. Tällä hetkellä on menossa värimalli numero 5. ;)
|
Keittiön koemaalaukset |
Tasoitetöiden aiheuttaman sotkun siivoamisetkin saatiin viikonloppuna tehtyä. Sitä etukäteen uskonutkaan kuinka paljon tasoitetta ja hiontapölyä sitä on saanut lattialta kaapia/imuroida.
|
Aula ylhäältä päin. |
Aah... Vihdoin näkee ulos! Pitkään ikkunoiden suojana olleet rakennusmuovit on vihdoin saatu revittyä pois. On niin paljon mukavampi katsella maisemia kuin "tasoitevellin" peittämiä muoveja.
|
Aulan maisemaikkuna. |
Oi oi, ihanan näköistä, vitsit ku tulee hieno! Tosi kauniisti tulee noi portaat ja tuo holvikaari on kans ihana, unelmien kodilta näyttää :) Tsemppiä raksahommiin! :)
VastaaPoistaKiitos, näyttää kyllä hienommalta kuin vuosi sitten uskalsi toivoakaan! :)
PoistaTuo portaikko on kyllä ihan käsittämättömän upea!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaMukavaa edistymistä teillä. Mekin testailtiin kaappien taakse värisävyjä;)
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaPortaat ja sen ympäristö alkaa hahmottumaan! Tasoite ja valkea pinta tekee kyllä tehtävänsä! Näyttää aina valmiimmalta! Komeelta näyttää talonne! :) Tsemppiä rakentamiseen! Niin ja muuten - laitoin sulle haasteen blogiini!
T. Sanna
Tasoitetyöt täydessä vauhdissa. Kiitos vinkeistä ja havainnollistuksista :)
VastaaPoista