Meillä on maalaushommissa pörrätty hyvinkin tiiviisti ja edistystäkin on havaittavissa sillä rintamalla. Olohuone/keittiö tilat saivat värinsä viime viikonloppuna. Samaan aikaan isäntä laatoitti alakerran vessan seiniä. Lisäksi kaikki tilat isoa aulaa lukuun ottamatta on pohjamaalissa. Tänään isäntä haki telineet ja huomen aamusta menemme yhdessä aulan kimppuun. Yritetään saada kerralla mahdollisemman valmiiksi, kun on kerran telineet hommattu.
On kyllä käsissään tuntenut melkein jokapäiväisen maalaamisen. Aulan rykäisyn jälkeen ollaankin sitten jo mukavasti voiton puolella. Viimeiset makkareiden värit on vielä valitsematta. Puuh, on siinäkin hommaa ollut kerrakseen. Toiset värit näyttääkin seinällä kaamealta. Taas takkaseinälle kokeilemamme väri tuleekin mahdollisesti aulaan ja takkaseinän väriksi otettiinkin jotain ihan muuta.
Myös takkamies tulee huomenna tekemään takan rappausta. Edistyy, edistyy!
Kuviakin, jahka joku muistaa viikonloppuna kuvailla valoisaan aikaan. :)
Hienosti edistyy!! Meillä alkaa ihan muutaman viikon päästä tasoitetyöt (ja ei ole porukkaa vieläkään valittu...) ja mietimme otammeko pintamaalattuna vai vain pohjamaalattuna (muuten iso harkkotalo melkein kokonaan itse tehty). Teettekö itse maalaustyöt ja kuinka paljon teidän tasoiteporukan jäljiltä niitä joutuu vielä hienotasoittelemaan maalauksen lomassa?
VastaaPoistaItse teemme kaikki maalaustyöt. Mielestäni jälki on ollut hyvää, tuskin kukaan ihan virheetöntä saa aikaan. Toki kaarevissa seinissä on ollut vähän enemmän korjattavaa. Tuossa pohdimme, että paikkaus ja hiominen on vastannut ajallisesti noin yhtä maalauskertaa. Meillä on maalattu sekä pohjamaali että pintamaali 2 kertaa, joten toki tekemistä on piisannut. :)
VastaaPoistaToivottavasti hyvää jälkeä tekevä tasoiteporukka löytyy, kumpaan valintansa sitten päädyttekin. :) Tsemppiä jatkoon! On muuten hienoa, kuinka tilat tasoitetöiden jälkeen muuttuu ja alkaa näyttämään jo kodilta. :)
Hienoa, hienoa. Näinpähän tuo että suunnitelmat vaihtuvat lennossa. Se on sitä itse tekemisen oikeuta ja mahdolisuutta. Niin syntyy sitä ominta omaa.
VastaaPoistaTässä nykyisessä asunnossa valittiin värit niin, että teipattiin seinä täyteen kaupan valmiita värilappusia ja katseltiin niitä sekä aamu-, päivä-, että iltavalossa. Lapuissa värisävy ei toki ole täydellisen oikea, mutta ihan riittäviä olivat. Ainoastaan yksi seinä ei meinannut luonnistua. Nyt rakenteilla olevassa kodissa lappusysteemi ei ehkä onnistu ellei värkkää kaikkia epäsuoria valaistushässäköitä paikalleen ennen maalausta..
VastaaPoista