lauantai 21. tammikuuta 2012

Edespäin mennään

Luvan hakemisen jälkeen on edetty pienin askelin. Viime viikon torstaina tehtiin tonttikaupat ja seuraavana päivänä tipahti postiluukkuun kirje, josta kävi ilmi, että tonttimme oli saanut myös tienumeron! Meillä on osoite! Kyllä sitä tässä vaiheessa on iloinen niin pienistä (mutta suurista) asioista. :)

Myös tie tontille on nyt valmis, kävimme siellä itsekin autolla pyörähtämässä. Mies oli isänsä kanssa merkinnyt sekä tontin että raivattavan alueen rajat kepein ja kävimme niitä katsomassa.

Viime viikon lauantaina teimme keittiöfirma kierroksen ja tarjous on tulossa 4 firmalta ja pariin kauempana olevaan laitoin tänään sähköpostia. Mukava saada vähän vertailukohteita, joista lähteä lopullista valintaa tekemään hinnan ja mieltymyksen mukaan. Puustelliin pitäisi varata vielä aika, mutta kun kävimme siellä viime v-loppuna, kun siellä oli joku vuoden avajaisviikonloppu, niin koimme kohtelun aika tympeäksi. Eipä kiinnosta saada samaa tympeää kohtelua enempää, mutta kiinnostaisi se tarjous sieltäkin kysyä.

Mies on kysellyt tarjouksia esim. maalämpökaivon porauksesta ja laitteistosta. Päästään alkuun budjetissakin, kun saadaan tarjouksia eri asioista ja nähdään mihin suuntaan arvioitu budjetti alkaa kulkea.

1 kommentti:

  1. Mistä eri firmoilta kyselitte keittiötarjouksia? Minä sain kun sainkin Topilta tarjouksen ja kuvat ja aivan harmittaa, miten hyviä ne olivat. Ulkonäkö kiitettävä, palvelulun taso ei. Hintakin oli ihan kohdallaan. Nixiltä vielä odotan tarjousta, toivon että se menee myös ulkonäöllisesti ohi Topista niin päätös olisi sillä tehty :-)

    VastaaPoista